Mato Valtonen

Mato Valtonen

Biography

Markku Juhani ”Mato” Valtonen (s. 21. helmikuuta 1955 Loimaa) on suomalainen muusikko, elokuvanäyttelijä ja yrittäjä. Hänet tunnetaan erityisesti Sleepy Sleepers ja Leningrad Cowboys -yhtyeiden johtohahmona yhdessä Sakke Järvenpään kanssa. Valtonen on näytellyt useissa Aki Kaurismäen elokuvissa. Näistä Pidä huivista kiinni, Tatjanassa (1994) hän oli pääroolissa. Valtonen teki Sakke Järvenpään kanssa Radio Cityyn 10 vuotta Pullakuskit-ohjelmaa. Valtonen on mukana myös Pietarinkadun Oilers- ja Pyhä Unplugged -projekteissa. Televisiossa hän on esiintynyt muun muassa kulttuuriohjelmassa Pirjo, Pirjo ja Mato (2005). 1990-luvulla Mato Valtonen oli mukana Yleisradion venäjänkielisessä opetusohjelmassa Kapusta Master, jota tehtiin kaikkiaan kolme kautta, Kapusta Master, Kapusta Master 1 ja Kapusta Master 2. Valtonen on myös osallistunut politiikkaan SMP:n riveissä. Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa hän pyrki eduskuntaan päästen varasijalle. Hän on myös ollut Lahden kaupunginvaltuuston jäsen. 2000-luvun vaihteessa Valtonen toimi IT-alan yritys Wapitin toimitusjohtajana. Valtonen on kirjoittanut kirjan Noh, sano naakka ku nokka katkes, jossa hän kertoo elämästään Wapitin toimitusjohtajana ja ajatuksistaan konkurssin jälkeen. Vuonna 2009 hän oli mukana MTV3:n tv-ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa, josta putosi kolmantena pois. Suomalainen Markku-liitto valitsi Valtosen vuonna 2000 neljänneksi Vuoden Markuksi.

Known For: Acting

Birthday: 1955-02-21

Place of Birth: Loimaa, Finland

Also Known As: Markku Valtonen, Markku Juhani Valtonen, M. Helminen, Leningrad Cowboys