Hannu Kahakorpi

Hannu Kahakorpi

Biography

Hannu Olavi Kahakorpi (s. 7. lokakuuta 1946 Jyväskylä) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän kuuluu Gyllenbögelin aatelissukuun. Kahakorpi kirjoitti ylioppilaaksi 1965 ja opiskeli Suomen teatterikoulussa vuosina 1966–1969. Hän on opiskellut myös elokuvamusiikkia Liverpoolissa (1999), tuotantoa, markkinointia ja käsikirjoittamista Lontoossa (2000, 2002) sekä muita opintoja Los Angelesissa (2001) ja vuonna 2002 Walesissa ja Manchesterissa. Vuonna 1967 Kahakorpi oli yksi Ryhmäteatterin perustajajäsenistä. Hän on ollut Yle TV1:n näyttelijä (1969–1982), ohjaaja (1982–), tuottaja (1987–1997) ja päätuottaja (1997–2007). Lisäksi hän on toiminut Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen tuntiopettajana (1989–1991). Vuodesta 2007 Kahakorpi on ollut Rainbow Productions Oy:n päätuottaja ja vuodesta 2009 Torniossa sijaitsevan Pohjoisen kulttuuri-instituutin elokuva- ja televisiotuotannon professori. Kahakorpi on ohjannut muun muassa televisioelokuvan Onnellinen mies (1979) ja tv-sarjat Tuntemattomalle jumalalle (1993) ja Milkshake (1994, osittain). Hän vastasi Kotikadun (1995–2012) suunnittelusta ja toteutuksesta. Lisäksi Kahakorpi on tehnyt lukuisia televisioelokuvia TV1:lle sekä vieraillut ohjaajana vuonna 1988 DDR:n television Waltari-versiossa Gabriel komm zurück ja ohjannut ja tuottanut vuonna 1993 jakson ranskalaiseen Maigret-sarjaan.

Known For: Directing

Birthday: 1946-10-07

Place of Birth: Jyväskylä, Finland

Also Known As: