Miisa Lindén

Miisa Lindén

Biography

Mirja-Liisa (Miisa) Lindén (s. 25. kesäkuuta 1957 Loimaa) on suomalainen ohjaaja, dramaturgi, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on työskennellyt sekä teatterissa että televisiossa ja elokuvataiteessa. Loimaalaissyntyinen Lindén on dramatisoinut Kalle Päätalon teoksia näyttämölle ja toimittanut useita Päätalon teksteihin pohjautuvia kirjoja. Hän on dramatisoinut ja ohjannut myös Pirkko Saision Elämänmenon Kuopion kaupunginteatteriin ja ohjannut Niskavuoren Hetan Kokkolan kaupunginteatterissa. Lindén työskenteli Uusi päivä -televisiosarjassa script editorina ja käsikirjoittajana 2010–2014. Vuonna 2017 Lindén dramatisoi Metsolat Mikkelin Naisvuoren kesäteatterin näyttämölle. Lindén opiskeli Tampereen yliopiston draamalinjalla (hum. kand.). Hän on toiminut näyttelijänä, muun muassa Ahaa Teatterissa 1983–1987. 1990-luvulla Lindén näytteli sivurooleja useissa Yle TV2:n draamatuotannoissa. Hänen roolejaan on muun muassa Vanhasen Riitta suositussa televisiosarjassa Metsolat, jota hän myös käsikirjoitti.

Known For: Writing

Birthday: 1957-06-25

Place of Birth: Loimaa, Finland

Also Known As: Mirja-Liisa Lindén