Heikki Paavilainen (s. 12. toukokuuta 1962 Valkeakoski) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja. Hän on näytellyt televisiosarjoissa, elokuvissa ja teattereissa. Ensimmäinen merkittävä rooli oli Mikko Niskasen elokuvassa Ajolähtö (1982). Yksi hänen rooleistaan on Talvisota-elokuvan (1989) Vilho Erkkilä. Paavilainen sai Ida Aalberg -palkinnon vuonna 1982. Heikki Paavilainen perusti Teatteri Eurooppa Neljän vuonna 1989 Keski-Suomessa ja toimi sen johtajana vuoteen 1995. Vuonna 1997 Paavilainen toimi Virgo-musikaalin ohjaajana. Paavilainen toimi Rauman kaupunginteatterin johtajana vuosina 1999–2005 sekä Hämeenlinnan kaupunginteatterin johtajana vuosina 2005–2013. Tämän jälkeen Heikki ja Mervi Paavilainen perustivat ammattikesäteatteri Suomen Kesäteatteri Oy:n, joka toimii Valkeakosken Apianniemessä. Suomen Kesäteatteri Oy on tuottanut myös esityksiä Sappeen Kesäteatteriin vuodesta 2015. On kesäyö -musikaali Topi Sorsakosken elämästä teki Sappeelle katsojaennätyksen vuonna 2018. Kirka-musikaali teki Valkeakoskelle katsojaennätyksen vuonna 2016. Suomen Kesäteatterissa on ollut katsojia yli 200 000.
Known For: Acting
Birthday: 1962-05-12
Place of Birth: Valkeakoski, Finland
Also Known As: